On taas ollut pari laiskimuspaskimuspäivää meikäläisellä, joten blogin päivittäminen on jäänyt. Käsitöitä oon tehnyt, mutta sillä tavalla huonolla menestyksellä, että Nuolitanssin oon purkanut pariin otteeseen ja aloittanut uudelleen kokonaan toisesta langasta. Aloitin sen tummanvihreällä Kitten Mohairilla, mutta vaihdoin roosaan Novitan Roseen, kun tuntui että tuo tumma lanka on liian hankalaa näin aloittelijalle. Teen siis ekaa kertaa pitsineuletta.
Miehelle aloitin isänpäivälahjaksi putkisukkia (siis kantapäättömiä villasukkia), mutta kesken kaiken huomasin että eihän ne miehelle mahdu, joten alotin sille sitten jotain muuta ja ne on jo hyvällä mallilla. Niistä lisää sitten sunnuntaina. Putkisukat tulee mulle.

Viivi-Lotan kaulahuivi ja Salomonin solmuhuivi ovat valmiina, mutta edelleen päättelemättä. Siksi en viitsinyt  ottaa vielä kuvia. Viivi-Lotan villasukat on edelleen kesken. Tuolla ne on korissa ja aina unohdan niitä jatkaa. Tänään nyt kuitenkin ajattelin tehdä tuon miehen lahjan valmiiksi ja katson sitten josko aikaa riitäis myös niihin Viivin sukkiin. Illalla, kun tytöt nukkuu, voisin neuloa taas Nuolitanssia. Se on aika addiktoivaa.

Mies tekee töissä pitkää päivää, kun hoitaa ylimääräistä liikettä kuntoon avajaisia varten. Kahtena aamuna on lähtenyt jo kahdeksan jälkeen ja tullut vasta illalla lähempänä yhdeksää. Tänään sillä on onneksi täällä meidän kotipaikkakunnalla töitä, niin ei mene aivan yhtä myöhään.
Lasten kanssa on ollut aikamoista tappelua. Pikemminkin siis Viivi-Lotan kanssa. Se kun uhmaa kovasti ja minä oon väsynyt, niin pinna kiristyy pienestäkin. Nelli-Mariakin on ollut vähän itkuinen.
Toissayö meni tosi hienosti molempien tyttöjen osalta ja toivoin että rauhalliset yöt jatkuisikin, mutta viime yö olikin sitten aivan jotain muuta. Viivi-Lotta itki ja höpötteli unissaan jatkuvasti ja herätti höpöttelyllään Nellin. Jossain vaiheessa Viivi loikkasi meidän sänkyyn nukkumaan ja silloin mun yöni menee ihan pilalle, koska en voi ottaa Nelliä syömään viereeni. Pelkään että Viivi kääntyy sen päälle unissaan.
Noh.. Aamuun ollaan kuitenkin selvitty ja uusi päivä alkaa. Sain jo vähän siivottuakin, joten eiköhän tämä päivä ihan kohtalaisesti lähde käyntiin.

Sellaista täällä. Tulipas nyt todella tylsää luettavaa, mutta jospa ensi kerralla on jo sitten jotain mukavampaa. Kenties kuviakin.