Mukaan tarttui myös yksi kerä Samos Lollipopia, jota tarvitsin vielä pikkuisen Viivi-Lotan keskeneräistä kaulahuivia varten. Eilen neuloin huivin melkein loppuun. Enää on muutama kerros neulomista, mutta kun en illalla enää ehtinyt. Täytyy tänään neuloa, niin saan sen pois alta.
Salomonin solmuhuivikin on hapsuja vaille valmis. En tiedä miksi oikein aloitan tuollaisia liian helppoja töitä, kun niitä on niin älyttömän rasittava neuloa loppuun. Sormet syyhyäisi aloittaa jonkun kivan isomman neuletyön. Ajattelin neuloa Viivi-Lotalle villapaidan ihan omasta päästä, mutta en uskalla. Näin aloittelija on vielä keskityttävä niin kovasti silmukoiden laskemiseen ja kavennusten tekemiseen ettei neulominen onnistu ennen kuin lapset on nukkumassa ja hehän eivät suosiolla mene nukkumaan. Pitkän aikaa Viivi-Lottakin meni hienosti illalla omaan sänkyyn silloin kun pyydettiin, mutta nykyään, kun mulla olis neulomisinnostus, Viivi-Lotta sinnittelee ihan viimeiseen asti ennen kuin rauhoittuu nukkumaan ja kaiken lisäksi se vaatii joka ilta päästä telkkarihuoneen sohvalle nukkumaan mun viereen kun neulon. Siinä se sitten hölisee ja pölisee niin että mulla on silmukat ihan solmussa. Nelli-Mariakaan ei tahto nukkua sitten millään. Iltaisin nukkuu kymmenen minuutin pätkissä ja yötkin menee huonosti. Menikin jonkun aikaa jo liian hyvin.
Eilen alotin neulomaan miehelle isänpäivälahjaa. En viitsi siitäkään mitään vielä puhella, kun eipä sitä tiedä vaikka mies kävisi täällä vaklaamassa.
Yhtenä iltana järjestelin lankani ja järkytyin. Vaikka monien muiden neulojien varastot onkin kymmenkertaisia mun varastooni verrattuna, olin pyörtyä kun huomasin mun lankojeni määrän. Niistä kun suurin osa on hankittu ihan parin kuukauden sisällä. Täytyykin lisätä tänne sivu, jossa pidän kirjaa langoistani.
Hahtuvat. En enää edes muista mistä tilattu. Osa Kestovaippakaupasta, osa Myllymuksuilta.
Mohairit. Ylhäällä Dropsin Vivaldia, viherää Kitten Mohairia,
alhaalla mustaa ja roosaa Novitan Rose mohairia.
Villalangat. Naturngarn no.1. ja loput on nettitutulta ostamiani 100 prosenttisia villalankoja, joita on vielä muovipussillinen lisää, mutta en ole vielä kerinyt niitä.
Novitat. Ylhäällä: vaaleanvihreää ja punaista Seiskaveikkaa, Mambo, raidallinen Seiskaveikka, Kotiväki,
alhaalla: persikkaa ja oranssia Alabamaa, Butterfly ja kaksi kerää Isoveljeä,
päällä Samos Lollipop ja Wool. Mambon annoin eilen siskolle, joten se pois laskuista.
Sekalaisia lankoja. Ylhäällä: Hjerte Garnin Up 21, neljä kerää Schoeller Stahlin Popcornia, Pirta merssiä
Alhaalla: poppari maissilankaa, kaksi Garnstudion Parisia ja kerä Janne-lankaa.
Näiden kaikkien lankojen lisäksi on vielä puoli korillista kaikenlaisia ylijäämäkeriä, joistä pitäis jotain kehitellä. Sukkaa tai jotain.
Kommentit